Sivujen tarkoitus

Sivujen perustamisen ja ylläpitämisen tarkoituksena on: 

- Saunakulttuurin yhdistäminen, edistäminen ja ylläpito. 

- Saunaretkistä ja -tapahtumista tiedottaminen ja niiden julkistaminen, 
niin suomalaisille kuin ulkomaalaisillekin saunojille. 

- Etteivät saunaseurat ja -yrittäjät järjestäisi samaan aikaan 
saunaretkiä ja -tapahtumia 
(päällekkäisyyksien ehkäiseminen.) 

- Saunaretkien ja -tapahtumien järjestäjät saisivat saunaretkensä aina ns. täyteen. 

- Saunaretkille osallistuminen olisi kaikille saunojille helppoa. 
Osallistujat saavat retkistä uusia kokemuksia ja ihania elämyksiä.

- Saunaretkille osallistuneet haluavat ehkäpä myöhemmin liittyä johonkin
paikkakuntansa saunaseuraan ja löytävät saunaseura-toiminnasta 
ehkäpä uuden harrastuksen.

- Myös - yksinäisyyden ja syrjäytymisen ehkäisy - on toiminnan yhtenä
päätarkoituksena (* maan hallituksenkin ykköstavoite v. 2017) ja lähellä meidänkin kaikkien sydäntä ollut jo alusta asti eli vuodesta 2014. 

SAUNAMESTARI KILTA ry

"ON JOKAISEN SUOMALAISEN KUNNIA-ASIA OLLA
JONKIN SUOMALAISEN SAUNASEURAN JÄSEN."